Kehon ja mielen rajallisuudesta, rajattomuudesta ja sitten vielä kärsivällisyydestä

Tämä on pienisuuri tarina Marichyasana D:stä. 5.12.2014 tutustuin ensimmäisen kerran Marichyasanoihin. Petri Räisänen pyöräytti kehoni uskomattomaan solmuun, josta lihakseni eivätkä liioin hermoratanikaan tuntuneet saavan tolkkua. Marichyasana A ja C menivät suhteellisen vaivattomasti kiinni, kunhan kädet ensin ohjattiin oikeille raiteilla, mutta B ja D tuntuivat ylivoimaisilta. Muutaman viikon harjoittelun jälkeen keho kuitenkin antoi myöten ja asanat alkoivat selkenemään. A, B ja C tuntuivat helpoilta mutta D! Maaliskuussa Hanne Sydänmaa tuli taas vetämään kurssia Ivaloon ja kysyin neuvoja kyseisen asanan edistämiseksi. Neuvo oli yksinkertainen ja tietyllä tapaa pakotti minut palaamaan taaksepäin tässä osassa harjoitustani (tai siltä se ainakin silloin tuntui). Kaikki lähtisi yläkropan kierrosta. Turha sitä on yrittää rykäistä käsiä yhteen, jos yläkroppa ei yksinkertaisesti taivu. Ihmisen keho on rajallinen. Eli takaisin alkuun. ”Nosta toinen jalka puolilootukseen syliin, nojaa taaksepäin, koukista toinen polvi ylös, vedä vatsalihaksilla itsesi lähemmäs polvea, käännä yläkroppaa ja suorista selkä. Siinä se! Älä edes yritä napata sitä vielä kiinni.”

Kärsimättömälle, ”kaikki minulle heti-sielulle” neuvo oli tuskainen. Niin paljon kuin asanoiden tekeminen ja jooga-filosofiaankin vaivihkaa tutustuminen oli siihen mennessä muuttanut asennettani fyysisen harjoituksen tekemiseen, ajatus näin hitaasta etenemisestä oli hankala. Mielen voima on kuitenkin uskomaton. Kun kerran päättää, sitä pystyy toistamaan useitakin kertoja viikossa varsinkin aluksi hieman turhalta tuntuvaa asanaan valmistelevaa liikettä. Kesän jälkeen siitä oli sitten tullut jo kiinteä osa harjoitustani ja viimeisten kuukausien aikana kierto oli alkanut silminnähden lisääntymään.

31.10.2015 eli vajaa vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran kokeilin Marichyasanoita, osallistuin Frank Kappaksen kurssille Ivalossa. Minun THE asanan kohdalla Frank tiedusteli olenko mahdollisesti ottanut Marichyasana D:n kiinni jonkun avustuksella aikaisemmin. Katsoin ohjaajaa hieman hölmistyneenä, sillä kuten huomata saattoi, olin vasta hyvin alkuvaiheessa kyseisen asanan kohdalla. ”No nojaappa sitten eteenpäin, kurkota käsi sieltä ja ota kiinni tuolta selän takaa. Niin ja muista hengittää”. Frank nappasi oikeasta kädestä kiinni ja ohjasi sen vasempaan käteen. Volá! Kiinni!

Tunne oli aika mieletön. Ei kuitenkaan sen vuoksi, että sai yhden asanan kiinni, sillä lopulta se ei merkittävästi muuta omaa harjoitustani kokonaisuutena. Suurempi merkitys on sillä, että jaksoin kärsivällisesti hinkata sitä yhtä valmistelevaa liikettä. Tuon yhden asanan harjoittelu osoitti toisaalta sen, että jokaisella keholla on rajansa siinä tietyssä ajassa ja paikassa, mutta sen ei tarvitse olla pysyvä tila, vaan muutosta tapahtuu alati. Toisaalta mielen merkitys fyysisen harjoituksen tekemisessä korostui sekin viimeisen puolen vuoden aikana. Useammin kuin kerran jouduin tekemään uudestaan päätöksen säännöllisestä harjoittelusta ja siitä, että teen myös tuon pienen osan harjoitusta keskittyneesti. Viimeaikoina minusta onkin entistä enemmän alkanut tuntua siltä, että kun yhdistetään mielen harjoittaminen, kärsivällisyys ja jokseenin ärsyttävä kehon rajallisuus, se voi paljastaa ”vanhastakin” kehosta uusia yllättäviäkin puolia ja ominaisuuksia. Ehkä keho lopulta onkin rajattomien mahdollisuuksien koti, kunhan oppii ja päättää ensin hyödyntää niitä mahdollisuuksia.