Kun tiistaina mysore-harjoituksen jälkeen istahdin autoon, olo oli kevyt ja
hilpeä. Mieli oli kirkas ja motivoitunut, ja pää kertasi kaikkea uutta
oppimaansa. Neljän päivän Hanne Sydänmaan astangajoogan intensiivikurssi oli
takana ja minulla myös ensimmäiset mysoret.
Neljä päivää aikaisemmin tunnelma oli erilainen. Matkalla Törmäsen
koululle, pyysin takapenkillä istuvaa Hannea olemaan hellä minua kohtaan, sillä
edessä olisi ensimmäinen mysore-harjoitukseni. Jännittävää! Mysoressahan
kävivät mielestäni vain sellaiset joogit, jotka tekevät ensimmäistä sarjaa jo
pitkälle yli puolivälin, ja muistavat, osaavat ja ymmärtävät jokaisen asanan ja
niiden merkityksen. Mysoressa kävivät juuri ne super-joogit, jotka
omistautuvat lajille, ja jotka pönöttävät fressin näköisinä, hyvässä ryhdissä,
ilman aamukahvia (!) ja maailmaa syleilevä hymy kasvoillaan jooga-matolla jo
kello kuudelta aamulla.
Koska tapanani usein on pyrkiä
täydellisyyteen asiassa kuin asiassa, päätin jälleen yrittää.
Jaahas, alussa siis lausutaan alkumantrat kuten ohjatussakin
harjoituksessa, mutta sen jälkeen jokainen alkaa omaan tahtiinsa kohottaa
käsiään kohti aurinkoa ja siitä eteenpäin. Ennen harjoitusta Tauno sujautti
ensimmäisen sarjan ohjemonisteen mattoni alle kaikenvaralta sillä tiesi, että
jännitin. Kaksi ensimmäistä päivää väänsin harjoitusta täydellä teholla enkä
jättänyt välistä ainuttakaan puolten vaihtojen välistä vinyasaa. Hanne korjasi
muutamia asanoita, ja mikä parasta – antoi kaksi uutta asanaa.
Loistavaa! Harjoitus edistyi siis hyvin konkreettisesti sekä uusien asanoiden
että vanhojen asanoiden tekniikoiden korjaamisen kautta.
Mysore-harjoituksessa parasta on se, että voi pyytää ohjausta itseä
askarruttaviin kysymyksiin, ja ohjaaja neuvoo juuri sinulle sopivan tavan
edetä, ja koska muut tekevät samalla koko ajan omaa harjoitustaan, ei haittaa vaikka
ohjaaja viipyy jonkun maton vieressä vähän kauemminkin. Ne joogit, joilla on
kysymyksiä samaa asanaa koskien saattavat keskeyttää oman harjoituksensa
hetkeksi, ja seurata miten toisia neuvotaan, mutta pääsääntöisesti kaikki
keskittyvät omaan harjoitukseensa. Kukaan ei laske hengityksiä, joten tahti on
vapaa. Näennäisestä itsenäisestä harjoittelemisesta huolimatta, ohjaaja kuitenkin
seuraa koko ajan, mitä kukin tekee ja puuttuu harjoitukseen kun näkee sen
tarpeelliseksi.
Lauantain ja sunnuntain harjoitukset menivät todella hyvin. Hiki tuli
pintaan, mutta voima riitti silti harjoituksen loppuun viemiseen. Maanantai ja
tiistai tulisivat kuitenkin olemaan haastavia klo. 5.20 herätyksen vuoksi.
Maanantaina yritin edelleen kovasti yltää itseni luomaan ”joogi-ideaaliin”.
Astelin reippaasti matolle kello seitsemän (vain tunnin suunniteltua myöhemmin)
ja kädet taas kohti kattoa ja sitten maahan… Paitsi, että nyt kädet eivät
yltäneet maan lähellekään. Olo oli kuin jyrän alle jäänyt eikä voimasta ollut
tietoakaan. Päässä jyskytti ikävästi ja tasapaino huojui. Tälläistäko fiilistä näillä
aikaisilla aamuharjoituksilla tavoiteltiin?
Iltapäivällä keskustelin pitkään Hannen kanssa joogasta, siitä millainen on ”oikea”
joogi ja mihin kukakin omalla harjoituksellaan pyrkii. Seuraavana aamuna join
kahvin tyhjään vatsaan ennen harjoitusta, hyppäsin matolle tukka pystyssä ja
silmät puoliummessa. Ja vaikka vasta viidennen aurinkotervehdyksen jälkeen
hymyilin ensimmäisen kerran, harjoitus sujui jouhevasti ja antoi energiaa. Se
oli alusta loppuun asti juuri itseni näköinen kaikkine vahvuuksine ja
heikkouksineen.
Tarina kertoo, että joogassa ei ole kyse vain asana-harjoituksen
tekemisestä, vaan siihen liittyy myös se filosofinen puoli… Ashtau anga eli
kahdeksan haaraa. Asana on sen yksi haara, ja se mitä olen tähän asti
aktiivisesti ja jopa kurinalaisesti kohta puoli vuotta harjoittanut. Muiden
”haarojen” harjoittamisessa taidan olla vasta matkani alkutaipaleella, mutta
ehkä juuri se fyysinen harjoitus vie meitä askeleen lähemmäs myös niitä muita ”haaroja”.
Mitä siis oivalsin:
1)
Jokaisen
harjoitus on omanlainen, ja hyvä silloin kun se tuntuu hyvältä itselle. Ja
vaikka välillä omaa rakasta super-joogia sivusta seuratessa tekisi mieleni
yrittää olla jo samalla tasolla hänen kanssaan, on minun kuitenkin kuljettava
oma jooga-polkuni.
2)
Jokainen
harjoitus on erilainen, päivästä ja fiiliksestä riippuen, ja harjoitusta voi
muokata myös juuri siihen päivään sopivaksi.
3)
Mysore-harjoituksessa
saa henkilökohtaista ja harjoitusta syventävää ohjausta, ja mahdollisesti myös
uusia asanoita, mikä taas motivoi jatkamaan ja haastamaan itseään uudella
tavalla. Voin suositella sitä kaikille, jotka tekevät jo kotonakin omaa
harjoitusta, vaikka olisivatkin vielä epävarmoja esim. asanoiden
järjestyksestä.
Kiitos siis Hannelle hyvästä kurssista, ja kaikille teille, jotka mahdollistitte kurssin tulemalla
paikalle. :)
Aurinkoa päivään ja energisiä harjoituksia kaikille!