keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Mysoresta ja ennakkoluuloista.


Kun tiistaina mysore-harjoituksen jälkeen istahdin autoon, olo oli kevyt ja hilpeä. Mieli oli kirkas ja motivoitunut, ja pää kertasi kaikkea uutta oppimaansa. Neljän päivän Hanne Sydänmaan astangajoogan intensiivikurssi oli takana ja minulla myös ensimmäiset mysoret.

Neljä päivää aikaisemmin tunnelma oli erilainen. Matkalla Törmäsen koululle, pyysin takapenkillä istuvaa Hannea olemaan hellä minua kohtaan, sillä edessä olisi ensimmäinen mysore-harjoitukseni. Jännittävää! Mysoressahan kävivät mielestäni vain sellaiset joogit, jotka tekevät ensimmäistä sarjaa jo pitkälle yli puolivälin, ja muistavat, osaavat ja ymmärtävät jokaisen asanan ja niiden merkityksen. Mysoressa kävivät juuri ne super-joogit, jotka omistautuvat lajille, ja jotka pönöttävät fressin näköisinä, hyvässä ryhdissä, ilman aamukahvia (!) ja maailmaa syleilevä hymy kasvoillaan jooga-matolla jo kello kuudelta aamulla.

 Koska tapanani usein on pyrkiä täydellisyyteen asiassa kuin asiassa, päätin jälleen yrittää.

Jaahas, alussa siis lausutaan alkumantrat kuten ohjatussakin harjoituksessa, mutta sen jälkeen jokainen alkaa omaan tahtiinsa kohottaa käsiään kohti aurinkoa ja siitä eteenpäin. Ennen harjoitusta Tauno sujautti ensimmäisen sarjan ohjemonisteen mattoni alle kaikenvaralta sillä tiesi, että jännitin. Kaksi ensimmäistä päivää väänsin harjoitusta täydellä teholla enkä jättänyt välistä ainuttakaan puolten vaihtojen välistä vinyasaa. Hanne korjasi muutamia asanoita, ja mikä parasta – antoi kaksi uutta asanaa. Loistavaa! Harjoitus edistyi siis hyvin konkreettisesti sekä uusien asanoiden että vanhojen asanoiden tekniikoiden korjaamisen kautta.

Mysore-harjoituksessa parasta on se, että voi pyytää ohjausta itseä askarruttaviin kysymyksiin, ja ohjaaja neuvoo juuri sinulle sopivan tavan edetä, ja koska muut tekevät samalla koko ajan omaa harjoitustaan, ei haittaa vaikka ohjaaja viipyy jonkun maton vieressä vähän kauemminkin. Ne joogit, joilla on kysymyksiä samaa asanaa koskien saattavat keskeyttää oman harjoituksensa hetkeksi, ja seurata miten toisia neuvotaan, mutta pääsääntöisesti kaikki keskittyvät omaan harjoitukseensa. Kukaan ei laske hengityksiä, joten tahti on vapaa. Näennäisestä itsenäisestä harjoittelemisesta huolimatta, ohjaaja kuitenkin seuraa koko ajan, mitä kukin tekee ja puuttuu harjoitukseen kun näkee sen tarpeelliseksi.

Lauantain ja sunnuntain harjoitukset menivät todella hyvin. Hiki tuli pintaan, mutta voima riitti silti harjoituksen loppuun viemiseen. Maanantai ja tiistai tulisivat kuitenkin olemaan haastavia klo. 5.20 herätyksen vuoksi. Maanantaina yritin edelleen kovasti yltää itseni luomaan ”joogi-ideaaliin”. Astelin reippaasti matolle kello seitsemän (vain tunnin suunniteltua myöhemmin) ja kädet taas kohti kattoa ja sitten maahan… Paitsi, että nyt kädet eivät yltäneet maan lähellekään. Olo oli kuin jyrän alle jäänyt eikä voimasta ollut tietoakaan. Päässä jyskytti ikävästi ja tasapaino huojui. Tälläistäko fiilistä näillä aikaisilla aamuharjoituksilla tavoiteltiin?

Iltapäivällä keskustelin pitkään Hannen kanssa joogasta, siitä millainen on ”oikea” joogi ja mihin kukakin omalla harjoituksellaan pyrkii. Seuraavana aamuna join kahvin tyhjään vatsaan ennen harjoitusta, hyppäsin matolle tukka pystyssä ja silmät puoliummessa. Ja vaikka vasta viidennen aurinkotervehdyksen jälkeen hymyilin ensimmäisen kerran, harjoitus sujui jouhevasti ja antoi energiaa. Se oli alusta loppuun asti juuri itseni näköinen kaikkine vahvuuksine ja heikkouksineen.

Tarina kertoo, että joogassa ei ole kyse vain asana-harjoituksen tekemisestä, vaan siihen liittyy myös se filosofinen puoli… Ashtau anga eli kahdeksan haaraa. Asana on sen yksi haara, ja se mitä olen tähän asti aktiivisesti ja jopa kurinalaisesti kohta puoli vuotta harjoittanut. Muiden ”haarojen” harjoittamisessa taidan olla vasta matkani alkutaipaleella, mutta ehkä juuri se fyysinen harjoitus vie meitä askeleen lähemmäs myös niitä muita ”haaroja”.

Mitä siis oivalsin:

1)      Jokaisen harjoitus on omanlainen, ja hyvä silloin kun se tuntuu hyvältä itselle. Ja vaikka välillä omaa rakasta super-joogia sivusta seuratessa tekisi mieleni yrittää olla jo samalla tasolla hänen kanssaan, on minun kuitenkin kuljettava oma jooga-polkuni.

2)      Jokainen harjoitus on erilainen, päivästä ja fiiliksestä riippuen, ja harjoitusta voi muokata myös juuri siihen päivään sopivaksi.

3)      Mysore-harjoituksessa saa henkilökohtaista ja harjoitusta syventävää ohjausta, ja mahdollisesti myös uusia asanoita, mikä taas motivoi jatkamaan ja haastamaan itseään uudella tavalla. Voin suositella sitä kaikille, jotka tekevät jo kotonakin omaa harjoitusta, vaikka olisivatkin vielä epävarmoja esim. asanoiden järjestyksestä.
Kiitos siis Hannelle hyvästä kurssista, ja kaikille teille, jotka mahdollistitte kurssin tulemalla
paikalle. :)
 
Aurinkoa päivään ja energisiä harjoituksia kaikille!
-Laura