sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vuosi siitä, kun reisi repesi.

Vuosi 2014 oli aktiivinen.
Tammikuussa Aksanan intensiivi Ivalossa ja heti perään Javanainen Rollossa. Tai toisin päin. :) Ja minä nousin lentoon. Harjoitus tuntui hyvältä. Taivuin, jaksoin, oli voimaa ja innosta puhkuen pamautin takareiden upavistha konasanassa. Tämä vuosi opeteltaisiin siis malttia. Keväällä tutustuin varovasti Hathajoogan saloihin ja myöhemmin myös Hanne Sydänmaan ohjaukseen. Hannen tyylistä ohjata pidin jopa siinä määrin, että kutsuimme hänet Ivaloon opettamaan ja Hannehan tuli. Kurssi oli mahtava, ja keväällä näemme Ivalossa jälleen. Tällä hetkellä odottelemme Aksanan kurssia alkavaksi viikon päästä. Toivottavasti sitten pääsemme taas porukalla harjoitusrutiiniin kiinni ja Inarissakin alkaa porukka kulkemaan sunnuntain harjoituksissa.

Oma harjoitukseni viime vuonna on kulkenut vuoristoradan lailla puolelta toiselle. Pakon sanelemana jouduin keventämään harjoitustani keväällä todella paljon. Aurinkotervehdykset kiristivät takareittä ja prasarita padottanasana oli pitkään pelkkää kivun rajan hakemista nautinnollisen venytyksen sijaan. Ohjeet ja tuntemukset olivat kuitenkin selvät. Teen harjoitukseni kivun sallimissa rajoissa siten, ettei mihinkään satu. Ai että, kun olisi mieli tehnyt venyttää kipeää lihasta, mutta kun ei. Välillä toki innostuin liikaa, ja seuraavana päivänä autossa istuminen olikin sitten tuskaa. Välillä taas astangaharjoitus jäi sivummalle ja keho halusi vain pitkiä hitaita rauhallisia venytyksiä. Tein yin-asánoita monia iltoja peräkkäin ja aamuharjoituskin kutistui olemattomiin. Koko kesän ja syksyn jotain paikkaa kolotti. Ranteissa on vanhoja lumilautailuvammoja, yliliikkuvia kyynärpäitä pitää varoa koko ajan, nilkat pamahteli vuorotellen jalkapallossa ja maastojuostessa. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä...

Syksyllä aloiteltiin taas varovasti Aksanan ohjauksessa ja jotenkin mystisesti olin liikkunut harjoituksessa eteenpäin. Käytännössä pelkillä aurinkotervehdyksillä... Harjoitus alkoi yhtäkkiä tuntua taas palaavan raiteilleen ja miellyttävä rutiini löytyi syksyn aikana. Syksyn aikana löytyi myös joogini, jonka kanssa teemme harjoitusta nykyään samassa tilassa matot vierekkäin. <3 Loppuvuosi alkoi olla jo "normaalin" harjoittelun aikaa. Nilkka alkaa tuntua paremmalta, ranteen tulehdus ei vaivaa, kyynärpäät kestää ja pääkin kestää ja haluaa harjoitella. Kaamoksen raskaat pataruoat eivät enään maistu ja aurinkoa odotan joka päivä enemmän ja enemmän kun tähyän keskipäivän aikaan eteläiselle taivaalle. Rutiininomaiseen harjoitukseen löytyi jostain rauha, joka oli pitkään kateissa. Muistan muutaman kerran syksyltä, jolloin minun oli pakko keskeyttää asanaharjoitus ja aloittaa ihan vain puhdas meditaatio. Mieli vain ei pysynyt aloillaan. Joskus vain ei voi jatkaa harjoitusta... Aksanan ja Hannen kurssit syksyllä menivät lempeästi eteenpäin. Niinkuin nyt Hannen piiskatessa voi asanoita lempeästi tehdä. ;)

Tänään tein pitkästä aikaa harjoituksen todella nopeasti. Hikitreeninä. Monta päivää olin jo siirtänyt täyttä harjoitusta eteenpäin. Aamutreenit toki on tehty, mutta koko sarjaani en pitkään aikaan. Nyt tein. Tein samalla intensiteetillä kuin aloittaessani. Viime vuonna harjoitusta johti rauhallisuus ja kärsivällisyys. Tein hitaasti. Jopa korostetun hitaasti. Petrin kurssilla joulukuussa palasin pikkuhiljaa hieman nopeampaan tahtiin, vaikka olinkin oppinut nauttimaan rauhallisesta meditatiivisesta asanaharjoituksesta. Pitkään aikaan en kuitenkaan ollut tehnyt näin nopeasti. Ja voi taivas, että oli mukavaa! Joskus vain on vietävä kehoaan eteenpäin. Tein innoissani koko ykkössarjan ja harjoitus oli todella vakaa. Jopa yllättävän vakaa ollakseen todella nopeatempoinen. Utthita hasta padangusthasana ja bakasana pysyivät hyvin, ja voimaa riitti välivinyasoihin. Jopa reidenreväyttäjä-asana tuntui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan todella mahtavalta! Tuntuu oudolta. Miten voi olla, että näin yksinkertainen harjoitus voi olla niin erilainen riippuen päivästä ja fiiliksestä. Loistavaa!

Olen tyytyväinen. Astangajooga on osa arkeani. Touhuamme Inarissa ja Ivalossa pienellä porukalla pienen yhteisön yhteisen hyvän eteen. Ja tottakai tästä saa myös itselleen. On mahtavaa jakaa hyvää oloa ja iloa ympärilleen. Kun katson eteenpäin, huomaan odottavani tulevaa vuotta. Kakkossarjaan kurkistettiin jo varovasti ja ehkäpä tähän vuoteen mahtuu myös retriitti jossain päin maailmaa. Ehkäpä pääsen kouluttautumaan lisää ja ehkäpä saamme uusia ja tuttuja opettajia luoksemme enemmänkin. Ehkäpä saan tämän pienen pään sisällekin pienen palan rauhaa. Arjen myötä.

T

P.S. Tänään tehtiin semmoset kasvissetit, että Munikin olisi syönyt hymyssä suin. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti